Matka normaalipainoon

Matka normaalipainoon
Matkalla normaalipainoiseksi...

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pakkasaamu


Tällainen aamu tänään täällä.
8 astetta pakkasta ja aamurusko. Voiko parempi lauantaiaamu siis olla? :)

















Tämän vapaapäivän täyttää kuntosalitreeni ja rentoutuminen kotona. Rankka viikko taas takana töiden osalta, joten tänään on hyvä rauhoittua.

Ihanaa lauantaita kaikille!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

maanantai 25. marraskuuta 2013

Rauha.

Henkisesti rankka viikonloppu takana päin, nimittäin ukkini hautajaiset olivat lauantaina.
Matka Itä-Suomeen tuntui hyvin ahdistavalta. Mitä lähemmäs hautajaisia mentiin, sitä enemmän rintakehästä puristi. "Tässä se hetki on, se hetki kun pitää jättää jäähyväiset." pyöri mielessäni.
Hautaan laskemisen jälkeen olo oli sellainen, ettei uskonut tapahtunutta vieläkään. Olo oli sekava, kun jatkoimme matkaa muistotilaisuuteen.

Sitten tapahtui jotakin, jonka myötä mieleni rauhoittui. Taivaalta alkoi tippua lunta hiljalleen. Vaikka en usko yliluonnollisiin asioihin, lumisade rauhoitti mieleni ja tuntui siltä kuin taivas olisi antanut merkin ukin rauhaan pääsystä. En pysty sanoin kuvailemaan sitä tunnetta.


Varmasti ikävä ei poistu koskaan, mutta nyt pystyn hyväksymään sen, että ukki on paremmassa paikassa, eikä häneen enää koske. Voin aina sytyttää hänen muistolleen kynttilän ja muistella yhteisiä hyviä hetkiä.

Voi hyvin siellä rauhallisuuden keskellä ukki <3

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Joulun odotusta

Tänään soi Prismassa joululaulut... ja sieltä se "joulukuume" nosti taas päätään.
Joulun odotus ja varsinaiset joulunpyhät ovat ihanaa aikaa!


















Ostin tänään jo ensimmäisen "lahjan", jonka lähetän rakkaalle ystävälleni joulukortin mukana. Ei nähdä kovin usein, kun asutaan kaukana toisistamme, joten ajattelin että pieni yllätys on osoitus välittämisestä. <3
Nautin joulunaikana, ja oikeastaan muulloinkin, yllätysten ostamisesta ystäville ja rakkaalleni.




Onneksi pääsen taas jouluksi Pohjoiseen. Siellä jotenkin joulu tuntuu ihan erilaiselta porojen ja lumen keskellä.

Vielä kuukausi jouluun! Miten sitä jaksaa odottaa :)









 
Tekisi mieli jo lämmitellä glögiä, mutta ehkä vielä maltan muutaman päivän..

maanantai 18. marraskuuta 2013

Tilannepäivitys.

Olimme rakkaani kanssa Tallinnassa viikonlopun juhlimassa syntymäpäivääni. Oli ihanan rentouttavaa päästä pois arjen kuvioista ja olla kahdestaan.

Hotellipakettiin kuului majoitus L'Ermitage hotellissa, 2 ruokalajin illallinen kahdelle ja kuohuviini & suklaa tarjoiltuna hotellihuoneeseen.

Matkan ainoa huono puoli oli myrskyisä merenkäynti molemmilla laivamatkoilla, joista kuitenkin selvittiin pahoinvointilääkkeiden avulla.

Tallinna on muuten kaunis kaupunki, varsinkin illalla!
Oltiin vähän pihalla tietysti, kun ei kieltä osattu, mutta monessa paikassa oli suomeksi tai englanniksi ohjeistus, joten selvittiin.

Rentouttavan viikonlopun jälkeen kuitenkin aina koittaa arki.


Tulevana lauantaina on hautajaiset. Pelottaa.
Pitäisi kirjoittaa kukkavihkon nauhan runoelma ja lähettää se kukkakauppaan huomiseksi. Yleensä runojen kirjoittaminen murheistani on ollut helppoa ja sanat tulevat helposti paperille. Jostain syystä nyt en saa yhtäkään järkevää lausetta aikaan.

Ehkäpä tämä elämä tästä normalisoituu, kunhan hautajaiset on ohi. Kivi tippuu sydämeltä jäähyväisten mukana. Ainakin niin toivon.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Todellisuus vs. nuoruuden ruusuiset unelmat

Täytän huomenna 25v. Pysäyttävää, koska muistan miten nuorena tyttönä ajattelin 25 vuotiaana olevani naimisissa, asuvani omakotitalossa ja että minulle olisi suotu jo muutama lapsikin.
Yksikään näistä asioista ei ole toteutunut.

En tietenkään nuorena ymmärtänyt elämän realiteetteja. Esimerkiksi omakotitalon omistaminen nykypäivänä on todella kallista, varsinkin sen ostaminen, ja lainat pitää tietysti maksaa myös pankille takaisin. Eikä niistä muutaman vuoden palkoista olla miljonääreiksi päästy, kun säästöön saa rahaa vain 50 euroa kuussa, jos sitäkään.

Eikä se naimisissa olo sinällään ole mikään tavoite, koska sormus sormessa ei muuta elämää merkittävästi. Se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Mutta eniten kaivelee se, etten ole vielä saanut lapsia. Haluaisin olla nuori äiti ja olla vielä nuorekas sitten kun he muuttavat pois kotoa - kuten oma äitini on ollut. Olen lapsirakas, ja olisin täysin valmis sitoutumaan äitinä olemiseen loppuiäkseni. Olen valmis antamaan kaiken lapsilleni. Haluan lapsilleni myös isän, nykyisen mieheni, joten tämän unelman toteutumista täytyy vielä odotella..

Toisaalta olen hyvin tyytyväinen omiin saavutuksiini uran luomisen suhteen. Sitä en nimittäin yhtään miettinyt nuorena, ei se tuntunut niin oleelliselta. (ah niitä vaaleanpunaisia laseja, joiden läpi olen tulevaisuuttani katsellut)

Näihin fiiliksiin tänään,

veepu

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vatsavaivat kuntoon kärsivällisyydellä

Sain kimmokkeen kirjoittaa herkästä vatsastani blogista Come to Mama.

Olen siis kärsinyt herkästä vatsasta jo kauan. Ihmettelin opiskeluaikoinani sitä, että aina ennen tenttejä ja isoja ryhmätöitä, eli toisinsanoen aina ennen jännittäviä tilanteita, vatsani menee ihan sekaisin ja tulee kiire vessaan. En nuorempana osannut yhdistää tätä mihinkään tiettyyn sairauteen.

Vuosi sitten koin työelämässä suuria muutoksia, vastuut kasvoi ja stressi myös sen myötä. Kaiken kukkuraksi olin opiskeluiden osalta loppusuoralla, joten kursseja oli paljon päällekkäin ja lopputyö työn alla. Päädyin menemään lääkäriin hakemaan apua, koska en enää kestänyt jokapäiväistä vatsan myllerrystä, kuvotusta ja turvotusta. Lisäksi stressi aiheutti minulle unettomuutta siten, että heräilin keskellä yötä työ- ja kouluasioihin. Yllätyin, kun lääkäri ei antanutkaan minulle lääkkeitä, vaan ohjeisti syömään vitamiineja ja kokeilemaan erilaisia ruokavalioita.

Vitamiiniohjeistus oli, että aamuisin C- ja D-vitamiineja ja iltaisin magnesiumia ja B-vitamiinia. Vitamiinien avulla sain apua keskellä yötä heräilyyni, vaikka skeptinen asian suhteen olinkin. Ruokavalion osalta ohjeistus oli hieman pidempi.
Listalla oli paljon ruoka-aineita, jotka eivät välttämättä sovi herkkävatsaiselle:
- kaalit
- omena
- sitrushedelmät
- pähkinät
- vehnä, ohra, ruis
Lisäksi lääkäri totesi, että usein kasvikset raakana korventavat vatsaa ja pahentavat oireita.
Ilmankos lounassalaatin jälkeen usein olin tuskissani vatsakivuissa...

Totesin, että nyt on aika laittaa ruokavaliota uusiksi. Kokeilin tiukemmin välttää kaikkia näitä listalla olleita ainesosia alkuun muutaman viikon, jonka jälkeen aloin kokeilla joitakin ruoka-aineita.
Kokeilemalla opin tuntemaan omaa vatsaani paremmin:
- Raaka porkkana ei sovi vatsalleni, jos syön sitä pelkästään. Lämpimän ruuan lisukkeena ei tule ongelmia.
- Vehnä turvottaa ja saa vatsani mölyämään. Pieninä määrinä ei aina aiheuta oireita, joten täysin vehnättömäksi ei tarvitse alkaa. Ne ihanat vastapaistetut vehnäpatongit ja tuoreet voisilmäpullat voi silti unohtaa..
- 100 % ruis- ja kauraleipä sopivat vatsalleni hyvin, eikä niistä aiheudu turvotusta tai pahaa oloa.
- Pastan ostan nykyään gluteenittomana, koska niistäkin Semperillä on hyvän makuisia vaihtoehtoja, eikä syömisen jälkeen tarvitse kitua kivuissa.
- Hedelmienkin osalta kohtuullisuus kannattaa. Ei pidä syödä montaa omenaa päivässä, eikä varsinkaan tyhjään vatsaan.
- Kannattaa muistaa tasainen ruokailurytmi, eikä syödä kerralla koko päivän ruoka-annosta. Ahmiminen on vatsalle pahaksi ja se menee varmasti sekaisin.
- Jos muuten syö kevyttä ja vähärasvaista ruokaa, saa varmasti varautua satunnaisen rasvaisen roskaruuan jälkeen etsimään tiensä lähimpään vessaan. Myös massiivisella sokerimäärällä on sama vaikutus (=karkit)

Toisinaan haluaa myös herkutella ilman mitään "rajoja". Itse silloin varaudun ottamalla mukaan Samarinia tai muuta vatsahappoja tasapainottavaa lääkettä, jolla saa vatsahapot kuriin. Yritän kuitenkin välttää turhia lääkkeiden syömisiä, kun kuitenkin omilla valinnoilla voi vaikuttaa omaan oloonsa.

Toivottavasti omista kokemuksistani on apua myös muille herkkävatsaisille. :)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Täällä Pohjantähden alla...

... on niin ihanaa lenkkeillä!
Tulee aina niin hyvä mieli, kun on käynyt pidemmän kävelylenkin koiran kanssa. Tänään on ollut koko päivän sateinen ilma, mutta illaksi kirkastui niin, että taivas oli kirkas ja tähdet loistivat. Mahtava lenkkeilysää siis!

Viime aikoina kaiken muun murheen keskellä vauvakuumeeni on hieman laantunut. Ihmettelisin, jos ei olisi, ottaen huomioon kaiken henkisen taakan, jota olen tässä selvitellyt viime viikkoina. Saapa nähdä, kuinka pian se kuume taas nostaa päätänsä pusikosta kunnolla.

Kysyn toisinaan itseltäni: "Elänkö tällä hetkellä sellaista elämää kuin todella haluan?"
Toisena päivänä vastaan: "Tottakai. Rakastan miestäni yli kaiken ja yhteistä elämäämme, enää puuttuu se pieni käärö, joka antaa viimeisen silauksen onnelliseen elämääni."
Mutta toisena päivänä vastaan: "En todellakaan. Haluan vielä lähteä opiskelemaan, vaihtaa alaa.. haluanko sittenkin olla sinkku ja vapaa?"

Pääseeköhän näistä tunteista koskaan lopullisesti eroon vai toivonko mahdotonta..? Epäileekö ihminen aina, että on olemassa parempaa kuin mitä itsellä jo on? Voiko koskaan kukaan saada "täydellistä" elämää?

Näihin sanoihin ja tuntemuksiin tällä erää,

-veepu

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pienin askelin kohti tulevaa

Alan hiljalleen päästä eteenpäin surun keskeltä.
Helppoa se ei ole, mutta yritän parhaani. Hautajaiset ovat vielä tuloillaan muutaman viikon päästä, jolloin haavat jälleen avautuvat, mutta uskon sen jälkeen helpottavan.

Huomaan, että viikolla tsemppaan henkisesti niin kovin, kun esitän kaiken olevan kunnossa. Sitten iltaisin ja nyt viikonloppuna ne muurit kaatuu, ja itken itseni uneen.
Tämä nyt ei yksin johdu surusta, vaan minulla on muitakin asioita, jotka ovat henkisenä painolastina. En niistä välttämättä viitsi tänne kirjoittaa.

Nyt yritän päästä taas arkirutiineihini kiinni ja päästä liikkumaan pahan olon pois. Tänään siis lenkkipolulle tai kuntosalille pumppaamaan... tai miksei molempia!